Oma kuva
Pallon elämää -blogi pallolaisten ylläpitämä blogi. Blogissa pallolaiset kirjoittelevat blogitekstejä vapaavalintaisista aiheista pohdiskellen elämää eri näkökulmista. Blogin avulla Pallo haluaa tuoda toimintaansa kaikille avoimeksi.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Joulun odotusta Pallossa 11 vuotta

Joulua ja joulunajan juhlia on odotettu ja vietetty Pallossa yli kymmenen vuotta. Haluan jakaa jotain ajasta , jolloin itse asuin Pallossa omien lasteni ja jälkihuolto nuorten kanssa.

Elämä oli arkista ja työn täyteistä. Perhekodin yhteydessä toimi Hotelli Pallo, joka oli Pallon päivätoiminnan ja kuntoutuksen ydin. Päivät olivat pitkiä ja kasvatustoimintaa ohjasi Hotellin vaatimukset. Aamuisin munavuorolainen heräsi ennen kuutta tekemään hotelliasukkaille aamiaisen. Aikuinen auttoi nuorta siinä, mihin omat rahkeet eivät vielä riittäneet. Päivätoimintaan kuului hotellin puhelinpäivystys, huoneiden ja piha-alueiden siivoaminen ja huoneiden luovutus. Hotelli asiakkaina oli suomalaiset ja ulkomaalaiset turistit ja työmiehet ja -naiset. Kasvatustyö, ihmisenä kasvaminen ja itseen tutustuminen tapahtui työn tekemisen kautta.  Päivittäin aikuinen keskusteli ja peilasi nuoren ominaisuuksia ja vahvuuksia työn kautta.Viikoittain oli yhteisökokous ja työkokous. Juhlat ja arki vuorottelivat elämässä merkittävällä tavalla.

Nytkin on Palloon tulossa Joulunaika ja Itsenäisyyspäivä. Pallon toiminta on muuttunut merkittävästi jälkihuollosta yhä nuorempien asukkaiden kasvattamiseen ja tukemiseen. Nyt arkea ohjaa koulunkäynnin ja vapaa-ajan yhteensovittaminen. Nykyään teemme paljon enemmän yhteistyötä vanhempien ja nuoren verkostojen kanssa. Nuorten ohjaaminen harrastuksiin ja koulutyön tukeminen vievät yhä enemmän aikaa arjesta.  Mutta vuoden juhlien odotus ja perinteet eivät ole muuttuneet.

Minulla oli tapana ensimmäisenä adventtina etsiä ikkunalaudoille kyntteliköt ja kaivaa pikkujoulua varten joulukoristeet esiin. Itsenäisyyspäivää vietimme koko yhteisön voimin. Valkoiset pöytäliinat peittivät juhlapöydän ja kaikki kokoontuvat yhteiseen juhla-ateriaan. Pojat laittoivat puvun päälleen ja tytöt sonnustautuivat parhaimpiin. Maammelaulu kajahti joskus livenä ja joskus nauhalta. Allekirjoittanut valmisti aterian ja lausui muutaman sanan. Kyynel vierähti poskella useimmilla. Oli arvokasta ymmärtää itsenäisen Suomen turva ja vapaus.

Pikkujouluissa meitä on ilahduttanut jo useana vuonna Somalia syntyinen joulupukki. Pienet paketit ovat vaihtaneet omistajiaan. Antamisen ja saamisen merkitystä ei voi koskaan korostaa liiaksi. Suurinta lahjaa on kuitenkin yhteinen valmistautuminen Jouluun ja juhlaan. Yhteisöllisyydessä on parasta kaikkien osallistuminen ja yhteenkuulumisen tunne.

Nyt kun itse olen jäämässä hieman syrjemmälle Pallon arjesta , koen tarpeelliseksi jakaa perintöä monella eri tavalla. Olkoon yksi tämä kirjoittaminen ja toinen varmaankin juuri juhlat ja perinteiden jatkaminen. Ihmisen arvo on eletyssä elämässä, olemisessa ja muistojen keräämisessä. Toivottavasti meille tänäkin joulunaikana kertyy muutama muisto sydämiimme ja muistamme antamisen ja saamisen tärkeyden.

Nähdään Itsenäisyyspäivänä!

T: Sari Airas

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Sunnuntain ajatuksia

Pallon elämää on takana yli 11 vuotta. Elämä Pallossa on ollut minulle oman elämäni parasta aikaa. Olen saanut olla  mukana elämässä ja arjessa koko elämälläni, sielullani ja sydämelläni. Haluan avata tämän blogin yhdeksi kanavaksi kuvaaman sitä elämää ja arkea, jota Pallossa eletään.
Jokaisen ihmisen ajatukset ja kokemukset ovat tärkeitä kasvun ja muutoksen tiellä. Haluaisin haastaa itseni ja kaikki muutkin kirjoittamaan tänne aitoina , keskeneräisinä, ihmettelevinä ihmisinä.
Eli ei kun kirjoittamaan Pallon elämää!
T: Sari

maanantai 10. lokakuuta 2011

Pallo Oy

Pallo Oy on perustettu vuonna 2000. Pallo tuottaa laadukasta sijaishuoltoa huostaanotetuille lapsille ja nuorille.  Pallolla on kaksi seitsemänpaikkaista ryhmäkotia Pallon kaupunginosassa, Lappeenrannassa.